Löydät meidät myös facebookista

 

Tilannekuvaukset juhliisi

Olen valokuvausta harrastava 30-vuotias mynämäkeläinen. Hääkuvauksia olen tehnyt vuodesta 2009 alkaen. Teen kuvauksia Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella, mutta sopimuksen mukaan kuvaus onnistuu missä vain. Mynämäessä ja Uudessakaupungissa en veloita erillisiä matkakuluja.

Toimitan kuvat CD-levyllä, joista voitte itse valita kehitettävät kuvat sekä kehityspaikan. Asiakas saa kuvien täydet käyttöoikeudet lukuunottamatta tekijänoikeuksia. Kuvien julkaiseminen mediassa edellyttää kuvaajan nimen mainitsemista kuvan yhteydessä.

Hääkuvaus

Hääpäivä on kahden ihmisen tärkein päivä. Monet ottavat ulkopuolisen kuvaajan kuvaamaan tämän ikimuistoisen päivän, jotta vieraat saavat nauttia juhlasta ilman velvollisuuksia.

Suunnittelutapaamisessa käymme päivän kulkua läpi sekä kuuntelen hääparin toiveita kuvausten suhteen. Sopimuksen mukaan kuvaukset voidaan aloittaa vaikka morsiammen kanssa kampaajalta ja jatkaa aina iltamyöhään asti. Kuvauksista sovitaan kiinteä pakettihinta jolloin kuvausten lopulliset kustannukset ovat tiedossa etukäteen eikä tarvitse jännittää laskun saapumista.


 




Jäikö kysyttävää?
Ota yhteyttä, vastaan mielelläni kaikkiin tiedusteluihin.

Yrityskuvaus

Yritysten tarpeet kuville voivat olla mm. esitteet, nettisivut, facebook tai muuten tärkeiden tapahtumien ikuistaminen kuten avajaiset tai yrityksen vuosijuhlat.

Mikäli yrityksenne tarvitsee kuvausapua yrityskuvien päivityksessä tai täysin uusien kuvien ottamisessa niin ota yhteyttä ja suunnitellaan yrityksenne tarpeita vastaava kuvaus.

Muut kuvaukset

Jokaiselle tulee elämässä tärkeitä ja ikimuistoisia päiviä häiden lisäksi. Olipa kyseessä rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, viisikymppiset tai polttarit niin ikuistan tärkeimmät hetket valokuviin, joita on vielä vuosien päästä kiva muistella.